Uutiset

29.01.2012
22.1 Turku KV

Viime vuosi kului loppuun nopeasti ja joulukuussa Comic-pentueen syntymästä tuli vuosi täyteen. Kaikilla on mennyt mukavasti ja terveinä on pysytty, hienoa :) 


Kultameren Cosmic Starlet "Aida"

Joulukuussa "Helmi" (Kermakolan Helmi) kävi silmäpeilauksessa ja terveet silmät Helmellä on edelleen päässään. 

Uusi vuosi startattiin Turun kansainvälisessä näyttelyssä, Kultameren koiria paikalla oli viisi, kaikki olivat jättäneet turkin kotiin. Tuomarina toimi Reia Leikola-Walden. Junnu-uroksissa kehiin asteli turkin tiputtanut "Aatu" (K. Cosmic Skywalker) ja tuloksena odotetusti Erittäin hyvä.
"Roki" (K. Out of Blue) käyttöluokassa EH ja sijoittui neljänneksi.
"Aida" (K. Cosmic Starlet) junnuissa EH
"Nella" (K. Blue Fairytale) suuressa avoimessa luokassa (22kpl) ERI ja "5", viimeisenä tipahdettiin, mutta voitoltahan sekin jo tuntui kovatasoisessa luokassa!
"Lotta" (K. Blue Wonder) esiintyi myös avoimessa luokassa saaden ERI3 ja SA, tämä oli jo huikeaa. Paras narttu luokassa ei sijoitusta tullut, mutta vara-serti jaettiin pn-luokan ulkopuolelle ja Lotallehan se ojennettiin :) Onnittelut Tanja ja Lotta, sekä esittäjälle Johannalle!

Esitimme ensimmäisen kerran virallisessa näyttelyssä kasvattajaluokan ja sijoituksemme oli 4/5.
Arvostelu: Melko tasainen ryhmä keskivahvoja koiria, joilla miellyttävät päät, terveet liikkeet ja miellyttävät luonteet.


Kultameren Cosmic Skywalker "Aatu"



Kultameren Out Of Blue "Roki"



Kultameren Blue Fairytale "Nella" ja Kultameren Blue Wonder "Lotta"



K. Out Of Blue, K. Blue fairytale, K. Blue Wonder ja K. Cosmic Starlet. Smile :) 


Kiitoksia kaikille mahtavasta viikonlopusta, varsinkin Tanja ja Johanna!


02.10.2011
2.10 NOME-B Pomarkku

 Taas ovat Johanna ja "Roki" (Kultameren Out Of Blue) olleet vauhdissa :)
Tänään NOME-B kokeesta tuliaisina ALO3, tuomarina Ossi Kähärä.


Teillä on ollut huikeat neljä viikonloppua! Neljä viikonloppua, neljä tulosta kolmesta eri lajista!
2*NOME ALO3
TOKO AVO1 ja Turun seudun kultaisten tokomestaruus 2011
PAKK1 = BH



Onnea meidän superparille!!!

26.09.2011
24.9 TOKO Turku

 Johanna ja "Roki" Kultameren Out Of Blue suuntasivat ensimmäiseen tokon avoimenluokan kisaansa Turkuun, koe oli samalla Golden Ringin ja Turun seudun kultaisten tokomestaruuskoe, tuomaroinnin hoiti Tuija Sere.

Roki keräsi pisteitä yhteensä 173 ja tuloksena siis AVO1!!! Luokassaan Roki ja Johanna tulivat toiselle sijalle ja saivat Turun seudun kultaisten tokomestari 2011 kiertopalkinnot kotiinsa!!! ;) Te olette huippupari, tuhannet onnittelut Johanna ja Roki!!!


Johanna & Roki
© Elina Virtanen


"Molly" Kultameren Cosmic Sparkle on päässyt ensimmäiselle metsästysreissulle, saaliiksi tuli kaksi pyytä :) Hienoa Jenny&Henning ja tietysti Molly!!

18.09.2011
18.9 NOME-B Mjösund

 Kultameren Out Of Blue "Roki" teki ensimmäisen startin nome-kokeessa saaden heti tuloksen, ALO3!!! Tuomarina kokeessa Tobina Nyman.
Todella isot onnittelut Johanna ja Roki, olemme teistä valtavan ylpeitä :)

18.09.2011
17.9 Hyvinkää RN

 "Aida" Kultameren Cosmic Starlet teki ensimmäisen virallisen näyttelyesiintymisen Hyvinkäällä juuri 9kk iässä, tuomarina Jerzy Olszewski Puolasta. Tuloksena Erittäin Hyvä, arvostelulta ihan Aidan näköinen, aivan pentuhan tuo on ja pentunen saa ollakin vielä hyvän aikaa :)


K. Cosmic Starlet "Aida" 9kk  © Kari Kumpulainen


12.09.2011
10.9 BH-koe Pori


"Roki" Kultameren Out Of Blue suoritti hyväksytysti palveluskoirien käyttäytymiskokeen, tuomarina Hannu Viertonen. Onnittelut Johanna ja Roki!!!

05.09.2011
3.9 Vantaa KR & 4.9 Golden Special

 Viikonlopuksi saimme mukavia vieraita, kun Johanna ja Rölli (Winter Road Absolutely Brute) saapuivat meille viettämään näyttelyviikonloppua. Joukkoon saimme lisävahvistusta lauantaina kun Bolsu (Willowfield's Bolivar) tuli myös yökylään :)

3.9 Vantaan kaikkien rotujen näyttelyssä tuomaroi Rune Fagerström.
Rölli ja Aida esiintyivät mallikelpoisesti hyvien arvostelujen kera. Rölli ROP-pentu ja Aida VSP-pentu :) Hienoa, onnittelut Johanna!
Bolsu esiintyi valioluokassa ollen ERI2 SA ja lopulta myös PU4! Kiitos Sari luottamuksesta, on se äijä upee ;)


Kultameren Cosmic Starlet "Aida" & Winter Road Absolutely Brute "Rölli"


4.9 Suunnattiin samalla porukalla Kirkkonummelle Golden Specialiin, Kultameren tiimiä vahvistivat myös Ricky (K. Cosmic Galaxy) ja Aatu (K. Cosmic Skywalker). Pennut arvosteli Viveca Lahokoski.

Urospennuissa Aatulle ei tällä kertaa sijoitusta tullut, Ricky puolestaan oli neljäs. Onnea Johannalle Röllykän hienosta ROP-pentuilusta jälleen!

Bolsu sai valioluokassa erinoimaisen.

Aida sijoittui luokassaan kolmanneksi :) Nyt on sitten perheen nuorimmaisen pentukehät käytynä.

28.08.2011
28.8 VEPE Kirkkonummi

 Vaikka aamulla tuli lähdettyä työntekijäksi Vantaan palveluskoirien VEPE kokeisiin, niin lopulta tie vei uiskentelemaan kera kahden muun soven suorittaneen ohjaajan kanssa ;) Saimme siis täysin yllättäen peruutuspaikan kokeeseen, kiirehän siinä tuli ja mitään ei ehditty valmistella, mutta mitä turhaan sillä Helmi hoiti homman tyylikkäästi kotiin suorittaen soveltuvuuskokeen hyväksytysti pistein 98/100!! Treeneistä oltiin lomailtu viimeiset 2,5 viikkoa, mutta se näkyi korkeintaan Helmen suoritusten vauhdikkuudessa :)
Special kiitokset Juhalle pikaisesta päiväsuunnitelman muutoksesta ja parhaasta mahdollisesta apuohjauksesta! 
Ylituomarina Kim Granholm.


Koepaikan yllättävä vapautuminen aiheutti sen ettei kameraakaan tullut mukaan (eikä ohjaajalle niitä kuuluisia vaihtovaatteita ;), niin tällä kertaa ei löydy Helmestä vepeilykuvaa. Tästä kuvasta kuitenkin tulee se kaikki: innokas, miellyttämisenhaluinen ja varma, mikäs muukaan kuin Helmi <3


Lisäksi kasvattimme "Roki" on päässyt käytännön metsälle pariin otteeseen, eikä tyhjin käsin ole palattu! Alla muutamia kuvia Rokista.



Roki ja ensimmäinen tavi




28.08.2011
14.8 Helsinki Pentunäyttely

 Mukana vilskeessä Aatu, Arttu, Speedy, Jope, Ricky ja Aida :)  Tuomarina Eeva Anttinen

Pojista "Jope" K. Cosmic Eclipse sijoittui isoissa pennuissa toiseksi ja sai KP:n, kolmanneksi tuli "Ricky" K. Cosmic Galaxy ja neljäntenä "Aatu" K. Cosmic Skywalker. Aida sijoittui luokassaan toiseksi.

Kasvattajaluokka tuli myös esitettyä, mutta tälle tuomarille oli liikaa nähdä väriltään erilaisia koiria ;)


K. Cosmic Skywalker, K. Cosmic Galaxy, K. Cosmic Speed, K. Cosmic Eclipse, K. Cosmic Starlet ja K. Cosmic Catcher


03.08.2011
30.7 Kurikka RN

Kurika ryhmänäyttelyssä esiintyivät Aida ja Roki, tuomarina Paavo Mattila.

"Aida" K. Cosmic Starlet PN1 KP ja ROP-pentu
"Roki" K. Out Of Blue KÄY ERI 4


26.07.2011
23.7 Helsinki KV

 Helsingin kansainvälisessä näyttelyssä kehiin pääsivät sisarukset Sammy ja Aida. Sammy sai hyvän arvostelun, mutta vaatii vielä hieman aikaa kehittyäkseen rungoltaan. Tuomarina Hans Almgren, Ruotsi.
"Sammy" K. Cosmic Stunner PEN 1
"Aida" K. Cosmic Starlet PEN 1 KP ja ROP-pentu



26.07.2011
17.7 Summer Golden Show

 GR:n kesäleirin yhteydessä pidimme pienimuotoisen pentutapaamisen kera neljän Cosmic-pennun kanssa. Samalla kaikki pennut osallistuivat leirinäyttelyyn saaden oikein mukavat arvostelut. Mukana olivat pentujen vanhemmat sekä isoveli Roki.
Tuomarit Marie Sippu (urokset) ja Marja Mallat (nartut)

Puppy II-luokka
"Ricky" K. Cosmic Galaxy 1 KP ja PUP2
"Jope" K. Cosmic Eclipse 2


K. Cosmic Galaxy


K. Cosmic Eclipse

"Aida" K. Cosmic Starlet 1 KP ja PNP2
"Molly" K. Cosmic Sparkle 2


K. Cosmic Starlet



K. Cosmic Sparkle

Mid Limit
"Roki" K. Out Of Blue 5


K. Out Of Blue

Working
Cosmic-pentueen isä "Pate" Cosmona's Jungle Fever 1 KP PU5


Cosmona's Jungle Fever


Esitimme myös kasvattajaluokan ja Helmen jälkeläisluokan.
Kasvattajaluokka 2.
Kermakolan Helmen jälkeläisluokka BIS-1!!! :) 



Kermakolan Helmi BIS-1 Jälkeläisluokka
Vasemmalta: Helmi, Aida, Jope, Ricky ja Roki

Kiitoksia kaikille mukana olleille, päivä oli pitkä mutta oikein mukava!

11.07.2011
10.7 Hyvinkää KR

 10.7 Hyvinkään näyttelyssä Kultameren Cosmic Starlet "Aida" pyörähti ensimmäisen kerran pentuluokassa. Aida esiintyi iloisesti häntä heiluen :) Tuloksena oli narttupentujen voitto, KP ja ROP-pentu! Tuomarina Diana Fenton, Australia.


Aidan arvostelu:
A very happy bitch with friendly expression. Correct bite and head proportions. Angluations is good with slightly sloaping topline and good tailset. Little loose in elbow, will firm with age. Good coat texture.


Kultameren Cosmic Starlet "Aida" 7kk


23.06.2011
Terveystuloksia

 Kultameren Indigo Blue "Indin" lonkat A/A ja kyynärpäät 0/0!!! Silmät tutkittiin aiemmin keväällä terveiksi. Onnittelut Indi ja Anu! :)

23.06.2011
12.6 Aura ja 19.6 Riihimäki


12.6 Aura, tuomarina Kirsi Niemelä
"Roki" K. Out Of Blue KÄY EH
"Lotta" K. Blue Wonder AVO ERI



19.6 Riihimäellä tuomaroi Anca Giura, Romaniasta.
"Roki" K. Out Of Blue KÄY ERI2

Hienoa Roksu & Johanna sekä Lotta & Tanja!


Kuvia Rokista Riihimäellä, ©Kari Kumpulainen







06.06.2011
22.5 Helsinki KV, 5.6 Aura RN ja Roturace

 22.5 Helsingin kansainväliseen näyttelyyn lähti "Missi" Kultameren Sweet Miss Blue viimeistä kertaa nuortenluokkaan. Nuoria narttuja oli kolme ja kaikki saivat EH:n. Tuomarina Ann Long-Doyle Irlannista.

Missin arvostelu: Lovely feminine young bitch. Good dark eye. Correct bite. Good pigmentation. Good angulation front&rear. Strong topline. Nice tight feet. Coat in very good condition. Would prefer more width in chest. Extremely well handled.


5.6. "Lotta" Kultameren Blue Wonder osallistui Auran ryhmänäyttelyyn, ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan. "Lotta" sai ERInomaisen ja sijoittui toiseksi ja sai SA:n. Hienoa Tanja ja Lotta, kiitokset myös Anulle Lotan esittämisestä!




©Tanja Rivinoja


Samana päivänä osallistuimme Helmen kanssa Roturace tapahtumaan Hyvinkäällä. Joukkueeseemme Kultaluodit kuului myös Nella (Kultameren Blue Fairytale), Moona ja Daisy. Maxijoukkueita oli 21 ja sijoituimme 12. Helmen aika oli 8,85s.
Ensi vuonna uudestaan! ;)


Helmi Roturacessa

©Kari Kumpulainen

16.05.2011
8.5 Tampere KV ja 14.5 TOKO

8.5 Tampereen KV näyttelyyn oli ilmoitettuna "Missi" Kultameren Sweet Miss Blue. Missi esiintyi nuortenluokassa ja sai ERInomaisen, sijoittui toiseksi ja sai SA:n.


14.5 "Helmi" Kermakolan Helmi ja "Roki" Kultameren Out Of Blue tokoilivat, Helmi Espoossa ja Roki Pirkkalassa. Helmi ei ollut parhaassa kisavireessä, juoksut olivat loppuneet 1,5vkoa aikaisemmin, joten työinto oli hormonilomalla. Hemppa työskenteli ALO3:n 136,5 pisteen arvoisesti, vaikkei ollut todellakaan oma innokas itsensä. Tuomarina Pirkko Bellaoui. 


Rokilla taas oli mitä mahtavin päivä: 187,5p ja samalla siis kolmas alokasluokan ykkästulos ja näin ollen Roki sai TK1-tittelin ja sijoittui kolmanneksi. Tuomarina Juha Kurtti. 

Osasuoritusten pitseytys meni seuraavasti:
1. Luoksepäästävyys 10
2. Paikalla makaaminen 10
3. Seuraaminen kytkettynä 10
4. Seuraaminen taluttimetta 9
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
6. Luoksetulo 9,5
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
8. Estehyppy 10
9. Kokonaisvaikutus 9


Isot isot onnittelut Roksu ja Johanna!!!




26.04.2011
Kevään kuulumisia


2.4 "Roki" K. Out Of Blue osallistui Pirkan Dameihin ja hyvin sujui! Alussa kierrokset olivat turhankin korkealla, mutta nopeasti Roki pääsi oikeaan vireystilaan.

Roki sai siis tulokseksi 68/80 pistettä seuraavanlaisesti:

Ohjaustehtävä 14/20
Kakkosmarkkeeraus 19/20
Hakuruutu 17/20
Yhteistyö 18/20

Roki osallistui myös Golden Ringin joukkueeseen joka sijoittui hienosti viidenneksi!

Onnea Johanna ja Roki!

Kuvia Rokin suorituksesta, kuvat ottanut Linda Wikman









10.4 "Aida" K. Cosmic Starlet pääsi harjoittelemaan kontaktin pitämistä Match Showhun Helsinkiin. Pikkuinen yllätti positiivisesti jaksamalla koko pitkän päivän: häntä heilui ja kivaa oli, tuloksena myös Best In Show II!


24.4 "Roki" K.  Out Of Blue ja "Missi" K. Sweet Miss Blue osallistuivat Harjavallan ryhmänäyttelyyn, tuomarina Paavo Mattila. Roki voitti käyttöluokan erinomaisella ja Missi tuli toiseksi erinomaisella nuortenluokassa.
Virallisen näyttelyn jälkeen lähdimme vielä Aidan kanssa mätsäriin, jossa Aikkuli jatkoi hännän heilutusta ja oli BIS-pentu :)


Kultameren Out Of Blue KÄY ERI 1
Rokin arvostelu: Hyvärakenteinen uros. Hyvänmallinen pää. Kaunis kaula. Saisi olla paremmin kulmautunut edestä. Hieman kapea runko. Hyvä ylälinja & takaosa. Erittäin hyvä karva. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne.


Kultameren Sweet Miss Blue NUO ERI 2
Missin arvostelu: Kaunis narttu, hyvänmallinen pää. Kaunis ilme ja kaula. Hyvin kehittynyt runko, hieman suora edestä, hyvä takaosa. Erittäin hyvänlaatuinen karvapeite. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.


Kultameren Cosmic Starlet 4,5kk


Lisäksi kevään aikana "Lotta" K. Blue Wonder on käynyt terveystutkimuksissa: Lonkat B/B ja kyynärpäät 1/0, silmät terveet. Myös "Indi" K. Indigo Blue on käynyt silmäpeilauksessa ja silmät todettiin terveiksi :) Kiitos Tanja ja Anu!!


20.02.2011
Kuulumisia

Cosmic-pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa. Kotiin jäi Aida-tytön tähtönen (Kultameren Cosmic Starlet)

Kaikki pennut ovat kotiutuneet hienosti, sisäsiisteys on kaikilla ollut alusta asti erittäin hyvällä mallilla ja nyt tutustutaan maailmaan reippaasti.
Aida pääsi 11-13.2 viettämään elämänsä ensimmäistä treeniviikonloppua Perniöön Lotta-siskon luokse, mukana myös Roki-veli ja Helmi-äiti. Aidan kanssa treenaaminen tarkoitti leikkimistä toisten koirien kanssa ja riistaan tutustumista. Kaverit olivat kivoja ja riistaa ei jätetty maahan. Isot koirat (Helmi, Lotta ja Roki) treenasivat nomea ja tehtiin hyviä riehuntalenkkejä.
Myös paluumatka kotiin oli oma seikkailu pienelle: ensin bussilla Salosta Helsingin keskustaan ja sieltä paikallisbussilla kotiin Vantaalle. Aida osasi matkustaa hyvin eli matkat nukuttiin ja keskustan vilskekään ei aiheuttanut ongelmia.
Kiitos Tanjalle ja Johannalle treeniviikonlopusta!


Aida kantamassa harakkaa

© Tanja Rivinoja


Vasemmalta Helmi, Aida, Lotta ja Roki

© Tanja Rivinoja


Alkuviikosta saimme myös iloisia uutisia: Salon seudun noutajat olivat antaneet Lotalle (Kultameren Blue Wonder) Nuoren Noutajan kannustuspalkinnon! Hienoa Lotta ja Tanja, olette olleet kyllä hyvin aktiivisia: Näyttelyitä, tokoa, nomea, mejää, vepeä ja rallytokoa... Ja kohta myös agilityä!


Kultameren Blue Wonder "Lotta"

©Tanja Rivinoja

09.01.2011
9.1. Pori TOKO

 "Roki" K. Out Of Blue aloitti tämän vuoden TOKO-kokeella, pisteitä 154,5 ja tuloksena siis ALO2 ja sijoituksena 4/10. Tuomarina Tiina Heino.
Muutoin koe sujui oikein hyvin, mutta paikalla makuussa tarvittiin kolme käskyä ja näin liike nollaantui ja pisteitä tipahti heti 30.

Onnittelut silti tuloksesta Rokille ja Johannalle! 



Pennut kasvavat kovaa vauhtia ja nyt on muutamana päivänä päästy ulkoilemaan. Yksi uros etsii vielä omaa aktiivista ja harrastuksista kiinnostunutta kotia.


20.12.2010
Vuoden viimeiset näyttelyt

 6.12 Tampereen ryhmänäyttelyyn suunnistivat K. Boris The Blue ja K. Out Of Blue. "Boris" sai nuorten luokassa erittäin hyvän, samoin "Roki" käyttöluokassa.


11.12 Helsingin Voittajaan osallistui "Lotta" K. Blue Wonder. Nuorten luokasta ERInomainen :) Hienoa Tanja & Lotta!


Vuosi on jo lopuillaan ja nyt on aika rauhoittua. Tai ainakin yrittää rauhoittua, meille tiedossa on vilkas joulu: Helmi synnytti 7.12 yhdeksän ihastuttavaa pentua, saldona seitsemän veljestä ja kaksi "venlaa".

Kiitämme kaikkia ystäviä kuluneesta vuodesta, erityisesti kasvattien omistajille suuren suuri kiitos aktiivisuudestanne!
Ensi vuonna laitetaan taas kirsut kohti uusia haasteita!



06.12.2010
5.12 TOKO Pori

 "Roki" Kultameren Out Of Blue starttasi toisen kerran toko-kokeessa alokasluokassa saaden jälleen ALO1:n! Hienoa Johanna ja Roketti!

Tuomarina Tiina Heino, pisteitä 160,5 ja ALO 1

Osa-aluepisteet:
luoksepäästävyys 10
paikalla makaaminen 6 (ohjaaja antoi kaksoiskäskyn)
seuraaminen kytkettynä 10
seuraaminen taluttimetta 9
maahanmeno seuraamisesta 0
luoksetulo 9,5
seisominen seuraamisesta 10
estehyppy 9
kokonaisvaikutus 10


Roki ja Johanna saivat ainoana koirakkona kokonaisvaikutuksesta täyden kympin, tuomarin mukaan heillä oli niin kivaa ja sehän on pääasia :)


25.11.2010
Terveystuloksia

 Saimme kennelliitosta hyviä uutisia:

"Roki" Kultameren Out Of Blue
Lonkat: A/A
Kyynärpäät: 0/0


"Nella" Kultameren Blue Fairytale
Lonkat: A/A
Kyynärpäät: 0/0


Ja molempien silmät oli peilattu terveiksi :)

Onnittelut molempien koirien omistajille!



08.11.2010
Lahti KV 30.10

 "Roki" Kultameren Out Of Blue ja "Lotta" Kultameren Blue Wonder esiintyivät Lahdessa, tuomarina Satu Ylä-Mononen.

Roki esiintyi ensimmäistä kertaa käyttöluokassa ja voitti sen erittäin hyvällä, onnea Roki ja Johanna :)

Lotta pärjäsi omassa luokassaan hienosti, EH2! Hyvä Lottis ja Tanja :)



18.10.2010
17.10 Noormarkku TOKO

 Johanna ja "Roki" (Kultameren Out Of Blue) kävivät TOKO-kokeessa Noormarkussa, eikä reissu ollut turha. 171 pistettä ja ALO1 :) Isot onnittelut Johannalle ja Rokille, sekä suuri kiitos aktiivisuudesta! Tuomarina Ilkka Stén.

10.10.2010
Turhien vakuutuslaskujen noutaja ja SNJ:n päänäyttely

 "Roki" Kultameren Out Of Blue pääsi maanantaina 4.10 vierailemaan emäntänsä työpaikalla. Rokin työtehtävänä oli olla aitona turhien vakuutuslaskujen noutajana ;)
Roksulta työ sujui mitä mainioimmin, rapsutuksia ja ihailijoita riitti! Ja tätähän Roki ei pistänyt yhtään pahitteeksi :)


©Maria Nyyssönen




10.10 Oli vuorossa SNJ:n päänäyttely.

"Roki" Kultameren Out Of Blue oli junioriluokassa EH/4 :) Olemme oikein iloisia, junnu-uroksia oli 11 ja vain kolme sai erinomaisen. Jo sijoittuminen isossa ja kovatasoisessa luokassa on hieno juttu!


"Nella" Kultameren Blue Fairytale sai myös erittäin hyvän.


Kiitoksia Tuula&Nella ja Johanna&Roki!

11.09.2010
Kermakolan Helmi viisi vuotta

 11.9.2010 Meidän rakas, iloinen ja vauhdikas Hempake täyttää viisi vuotta! :) 


10.09.2010
K. Sweet Miss Blue terveystulokset

 Saimme Kennelliitosta hyviä uutisia:

Kultameren Sweet Miss Blue "Missi"

Lonkat A/A

Kyynärpäät: 1/0


Silmätkin on terveet :)

29.08.2010
29.8 Vehmaan taipumuskoe

 Tältä se kuullosti:

"Joo, kyllähän Roki ne lokit sieltä vedestä sit haki... Ja siellä ruudussa sillä oli vauhtia, löysi se niitä variksiakin neljä... Sit me päästiin sinne jäljelle ja kyllä se meni ihan kivasti... ELI ME PÄÄSTIIN LÄPI!!!!"

Johanna, senkin rontti! Noin ei saa säikytellä! :D

Eli Kultameren Out Of Blue "Roki" kävi tänään suorittamassa hienosti, helposti  ja vauhdikkaasti noutajien taipumuskokeen Johannan ohjaamana. Onneksi olkoon, olemme valtavan ylpeitä teistä!!! Ensimmäinen koira, ensimmäinen kerta koskaan taipumuskokeessa ja mahtava tulos, WAU!!!
Ei muuta kuin käyttöluokkaan ja ehkä ensi kesänä NOME-kokeisiin ;)


Tuomari: Ossi Kähärä

Noutajien taipumuskokeen pöytäkirja:

1. Sosiaalinen käyttäytyminen: Avoin.
2. Uimahalu: Menee empimättä veteen. Ui hyvin.
3. Hakuinto: On innokas koko ajan.
4. Noutohalu: Ottaa itsenäisesti riistat.
5. Nouto-ote: Pinnalliset otteet.
6. Palauttaminen: Pääsääntöisesti ohjaajalle.
7. Reagointi laukaukseen: Kiinnostunut.
8. Itseluottamus ja aloitekyky: Selvittää jäljen. Hyvä itseluottamus.
9. Yhteistyö: Erinomaista.
10: Yleisvaikutelma: Pirteä, vauhdikas. Hyvin ohjaajan hallinnassa oleva koira. Osoittaa hyviä taipumuksia.






20.07.2010
17.7 Tampere TOKO

 Helteisenä (+28) päivänä suuntasimme Helmen kanssa tottelevaisuuskokeisiin. Tuomarina toimi tiukkana tunnettu Riitta Räsänen, ja ei niitä säälipisteitä annettu edes kuumasta säästä huolimatta. Alokasluokkaan oli ilmoittautunut 13 koiraa, Helmen ollessa toiseksi viimeinen lähtijä.  Liikejärjestys oli seuraava: luoksepäästävyys, seuraaminen kytkettynä, liikkestä maahanmeno, luoksetulo, liikkeestä seisominen, vapaana seuraaminen, estehyppy ja paikalla makaaminen. Eli aivan loppuun asti piti jaksaa työskennellä, muutoin lähti isot pisteet pois. Moni koira saikin vapaana seuraamisesta ja paikalla makaamisesta nollan, eikä ihme, kentällä oli todella kuuma!

Helmi suoriutui iloisesti, häntä koko ajan heiluen jokaisesta tehtävästä, tuloksena ALO 1 pistein 166. Iloksemme Helmi myös tuli luokassaan toiseksi :) Vain Helmi ja luokan voittanut koira saivat ykköstuloksen, moni koira jäi kokonaan ilman tulosta, joten olimme enemmän kuin tyytyväisiä omaan suoritukseemme. Erityisesti mieltä lämmitti tuomarin sanat palkintojen jaossa: "Kokeen iloisin koirakko. Tervemenoa vaan avoimeenluokkaan, toivon todella näkeväni teidät myöhemminkin kisaamassa" 


11.07.2010
Oulun ja Karjaan näyttelyt

 Kasvattimme olivat taasen liikkeellä. Kultameren Out Of Blue "Roki" oli lomareissun yhteydessä Oulun kansainvälisissä näyttelyissä.

Lauantaina Roki oli ainut junnu-uros joka sai ERInomaisen, näin ollen Roki voitti myös luokkansa. Vara-sertin saaminen jäi hyvin lähelle. Onnittelut Roki, Johanna ja Mika!

Sunnuntaina tuomarina ollut Eeva Resko oli sitä mieltä että Roki on vielä liian kapea. Tuloksena sininen nauha.


Karjaan näyttelyyn osallistuivat K. Blue Fairytale ja K. Blue Wonder.

K. Blue Fairytale "Nella" sai tällä kertaa H:n.

K. Blue Wonder "Lotta" oli jälleen vauhdissa ja voitti junioriluokan ERInomaisella! Hieno Tanja ja Lotta! Luokassa oli yhdeksän narttua ja vain kaksi sai erinomaisen.


Kiitoksia kasvattien omistajille! Olette olleet todella aktiivisia kuumista helteistä huolimatta.

Helmi on hurahtanut vepeilyyn, erityisesti näin lämpiminä päivinä se on oikein mukava harrastus.


Helmi pelastamassa hukkuvaa




14.06.2010
Viron reissu ja Raision näyttely

 5.6 Lähdettiin kohti Viron Voittajaa. Matka sujui hyvin, Missi ja Roki taisivat nukkua suurimman osan ajasta, loppu kuluikin painien.

Seuraavana aamuna suunnattiin itse näyttelyyn. Roki aloitti hienosti saamalla erinomaisen ja sijoittumalla kolmanneksi luokassaan. Missi sai tällä kertaa erittäin hyvän, nyt jäädäänkin taas kasvutauolle. 


Kultameren Out Of Blue ©Saara Lainio

Pentujen isä Willowfield's Bolivar oli "PU5"

Pentujen isoäiti Hosaya'n Brunette "Olga" voitti veteraaniluokan erinomaisella ja oli VSP-veteraani. Samalla Olga sai Viron veteraanivoittajan tittelin! Onnittelut Saara ja Olga!!!



13.6 Saimme iloisia uutisia: Raision ryhmänäyttelyssä Yvonne Larsson Ruotsista oli valinnut "Lotan" (Kultameren Blue Wonder) junioriluokan voittajaksi erinomaisella, parhaaksi nartuksi ja vastakkaisen sukupuolen parhaaksi! Samalla Lotta sai ensimmäisen sertin!!! Lämpimät onnittelut Tanja, Kaj ja Lotta! Olemme edelleen onnesta sekaisin! :)

VSP Kultameren Blue Wonder   ROP Clearing Pond's Flying High
©Tanja Rivinoja



Onnittelut Tanja ja Lotta! Kyllä ne ruusukkeet taitaa maistua hyvälle ;)
©Tanja Rivinoja


Samana päivänä Vantaan ryhmänäyttelyssä Blue-pentujen isästä tuli Suomen ja Viron muotovalio!! Isot onnittelut Sari, Joonas ja tietenkin komea Bolsu! Helmi lähettelee pusuja! ;)



23.05.2010
15.5 Rauma KR ja 16.5 Mynämäki KR

 15.5 Rauma KR, tuomarina Harto Stockmari

Vietimme kauniin ja kuuman päivä Rauman näyttelyssä, Blue-pennuista 5/6 oli paikalla. Pitäähän sitä pentujen välillä kotiseudullakin käydä ;) Boris (K. Boris The Blue) pyörähti ensimmäistä kertaa kehässä ja hyvinhän se meni! Samoin Nella (K. Blue Fairytale) oli ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään.

Meidän "jengin" tuloksia:

Kultameren Boris The Blue "Boris" JUN EH/2

Kultameren Out Of Blue "Roki" JUN EH4

Willowfield's Bolivar KÄY ERI1 PU2 ja SERT!!! Onnea komealle isi-koiralle ja tietysti kotijoukoille :)

Kultameren Blue Fairytale "Nella" JUN ERI3

Kultameren Blue Wonder "Lotta" JUN ERI2

Kultameren Sweet Miss Blue "Missi" JUN EH

Kermakolan Helmi "Helmi" AVO EH



Kultameren Boris The Blue



Kultameren Blue Fairytale


Kiitoksia teille kaikille, päivä oli todellakin mukava! Ja onnittelut kaikille hienoista tuloksista :) Oli ilo nähdä "pieniä", hymyileviä hännän heiluttajia, jatkakaa samaan malliin!


Bolivar, Missi, Helmi, Roki, Boris ja Nella




16.5 Mynämäki KR, Manola Poggesi Arnetoli, Italia


Kultameren Out Of Blue "Roki" JUN ERI2

Kultameren Blue Wonder JUN ERI

Kultameren Sweet Miss Blue JUN ERI

Kermakolan Helmi AVO EH


Kultameren Out Of Blue


Kultameren Blue Wonder

Kiitos Johanna & Roki ja Tanja & Lotta hienosta ja ERInomaisesta päivästä :)



13.05.2010
Muutamia näyttelyitä

 Taas on muutamassa näyttelyssä pyörähdetty, päivitykset vaan on hieman myöhässä ;)


Roki ja Missi lähtivät 10.4 Viroon suuntana Rakveren näyttelyyn, tuomarina Hannele Jokisilta.

Roki sai erinomaisen ja sijoittui hienosti luokkansa toiseksi, pienestä jäi junnu-sertin saaminen kiinni.

Missi sai myös erinomaisen, muttei sijoittunut isossa luokassa.

Bolivar-isä kuitenkin hoiti homman kotiin ollen PU2 ja saaden sertin :) Onnea Bolsu ja Sari!

Kiitoksia kaikille matkaseuralaisille, oli kyllä hauska reissu!


Viikkoa myöhemmin 18.4 Missi ja Roketti lähtivät Vaasan kansainväliseen näyttelyyn. Tuomarina toimi Leni Finne, tulivuoren purkauksesta johtuvat haitat estivät alkuperäisen tuomarin tulemisen.

Roki sai H:n, ei ole kuulemma vielä valmis. (Pitäisikö 10kk iässä?)

Missi oli kerrassaan villillä päällä ja ravaamisesta ei meinannut tulla mitään... Bileet ja yleisön hauskuutus oli enemmän Missiitin mieleen... Tuloksena kuitenkin erittäin hyvä.


2.5 Mouhijärvelle lähtivät Roki, Missi ja Helmi. Helmen kehään meno olisi voitu jättää väliin, raasu sai edellisen päivän uintireissusta lievän vesihännän. Ennen kehää häntä näytti jo paremmalta, mutta kylmä tuuli taisi tehdä tehtävänsä kehään mennessä. Tuloksena siispä H, hännän kantamisesta johtuen. Reippaasti ja iloisesti Helmi esiintyi, pitkästä aikaa sekin pääsi mukaan matkaan.

Roki kuitenkin yllätti turkittomasta ulkoasustaa huolimatta voittamalla junioriurokset erittäin hyvällä.

Myös Missi sai erittäin hyvän, muttei sijoittunut. Vain yksi junnunarttu sai eri:n, ei siis mikään itsestäänselvyys junioriluokassa. Tuomarina Vera Smirnova.

Rokin arvostelu: Erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Kaunis urosmainen pää. Hyvä rintakehä. Vahva takaosa. Hyvät raajat. Liikkeestä puuttuu vielä voimaa

Missin arvostelu: Erinomainen tyyppi. Sopiva luusto ja koko. Kaunis pää, hyvä ylälinja. Riittävä eturinta. Hyvä rintakehä. Hyvät takakulmaukset. Ahtaat liikkeet takaa.


Lotta (Kultameren Blue Wonder) kävi samana päivänä Kosti TL:n näyttelyssä saaden erittäin hyvän, tuomarina.

Lotan arvostelu: Erittäin hyvän tyyppinen feminiininen, hyvä pää ja ilme, hyvin kehittynyt runko, voisi olla selvemmin kulmautunut, hyvä luusto, hieman etuasentoiset lavat, liikkuu ok, mutta voisi kantaa itsensä paremmin liikkeessä.


8.5 Oli vuorossa Palveluskoirien päänäyttely Helsingissä, tuomarina oli Harry Tast.

Missi sai Erittäin Hyvän ja oli luokkansa neljäs.

Helmikin pyörähti kehässä, saaden jälleen H:n. Tällä kertaa koira oli kaunis, mutta kuulemma hyvin  sporttinen. Tuomari kysyikin erikseen että kyseessä taitaa olla aktiivinen harrastuskoira ja sitähän Helmi on. Kyllä ne ihmiset tykkää urheiluautoista, entäs tämä sporttimallinen koira? ;) Arvostelu oli oikein mukava ja hyvin Helmen näköinen.

Helmen arvostelu: Kevytrunkoinen ja -luustoinen narttu. Kaunis ryhti. Hyvin narttumainen, kevyt pää. Kaunis ilme. Raajoissa hyvät kulmaukset. Etuliikkeet kierteiset. Esiintyy kauniisti. 


Kermakolan Helmi "Helmi" ©Ulla Kumpulainen


Kiitoksia Sarille Helmen ja Missin esittämisestä!








21.03.2010
Näyttelyitä

 Nyt on Blue-pennut pyörähtäneet parissakin näyttelyssä.


Missi suuntasi Sarin kanssa Viroon Tallinnaan 13-14.2. Lauantaina oli kultaisten erikoisnäyttely ja pentuja oli ilmoittautunut hurjat 26! Missi pärjäsi hienosti sijoittuen neljänneksi. Tuomarina oli M. Richardson.

Missin arvostelu (suomennettu): Erittäin feminiininen ja elegantti. Miellyttävä pää. Hyvä etuosa, tiivis hyvin "istuvat" kyynärät. Toivoisin enemmän polvikulmauksia.Vahva suora selkälinja. Esitetään hyvin.  Näkyy vielä pentumaista löysyyttä. Kivan tyyppinen.

Seuraavana päivä oli kansainvälinen näyttely, tuomarina Tino Pehar, ja tällä kertaa Missi pisti paremmaksi sijoittumalla toiseksi ja saaden kunniapalkinnon!! Hienoa Missi ja Sari! :)

Arvostelu:8kk vanha, hyvä kokonaisuus / hyvän tyyppinen. Feminiininen pää. Suora selkälinja. Hieman matala hännän asento. Hyvin kulmautunut. Liikkuu hyvin ikäisekseen.


14.3. Roki, Lotta, Nella ja Missi osallistuivat Åbo Åpen Show'n. Juniorinarttuja oli peräti 19 ja juuri 9kk ikään tullett tytöt eivät tällä kertaa sijoittuneet, nartuilla tuomarina Markku Santamäki. Kaikki saivat kuitenkin hyvät arvostelut ja vietettiin hauska päivä yhdessä.

Roki sijoittui luokassaan viidenneksi Malin Danielssonin (Ruotsi) arvostelemana(junioriuroksia 8kpl). Hienoa Roki ja Johanna! Kiitoksia kaikille mukavasta, joskin kylmästä, päiv??stä!

Nellan arvostelu: Tulossa...


Lotan arvostelu: Sopivan kokoinen. Rungon mittasuhteiltaan selvästi korkeuttaan pidempi. Jalo pää. Hyvä pigmentti. Sopusuhtainen luusto. Hyvä rintakehän syvyys ja muoto. Tasapainoinen. Kulmautuneet raajat, eturaajojen kulmaukset voisivat kuitenkin olla voimakkaammat. Hyvä turkki & hapsukarvat. Muuten hyvät liikkeet, mutta epävarmat eturaajojen liikkeet. Käyttäytyy hyvin.


Missin arvostelu: Sopivan kokoinen, hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää, hyvä pigmentti, kookkaat korvat. Pitkä kaula. Hyvät eturaajojen kulmaukset, lavat ja olkavarret. Hyvä runko, riittävästi kulmautunut takaa. Reippaat liikkeet mutta vaatii vielä harjoittelua, köyristää selkäänsä. Vahva turkki.


"Missi" Kultameren Sweet Miss Blue 9kk


Rokin arvostelu: Hyvät mittasuhteet omaava nuori uros. Miellyttävä ilme. Toivoisin täyteläisempää kuono-osaa. Hyvä kaula, joka on hyvin asettunut vahvaan selkään. Erinomainen lavan asento. Suora olkavarsi. Hyvä rintakehän syvyys, kuitenkin aavistuksen lyhyt. Vahva takaosa. Liikkuu hyvin, mutta "töpöttäen". Hyvin esitetty.


"Roki" Kultameren Out Of Blue 9kk


21.3 Oli vuorossa Tampereen kansainvälinen näyttely. Roki ja Lotta aloittivat mukavasti viralliset näyttelyt 9kk iässä, kumpikin sain Erittäin Hyvän. Tuomarina Karl-Erik Johansson (Ruotsi). Junioriuroksia oli 9 ja -narttuja 18. Kiitos Johanna & Roki sekä Tanja ja Kaj & Lotta :)

Rokin arvostelu: Erittäin hyvän tyyppinen. Erittäin tyypillinen pää. Tummat silmät. Hyvä ilme. Hyvä purenta. Kaulan tulisi olla hieman kuivempi. Hyvä rintakehä. Selkä voisi olla vähän lyhyempi ja sen tulee kiinteytyä. Erittäin hyvät kulmaukset. Liikkuu erittäin hyvin. Hyvä turkki.


Lotan arvostelu: Tulossa...



01.02.2010
24.1 Turku KV

Turun kansainväliseen näyttelyyn pentuluokkaan osallistuivat Missi, Roki ja Lotta. Pentuja oli 13 kpl, uroksia 6 ja narttuja 7. Tuomarina oli George Kostopoulos Kreikasta.
Missi ja Lotta olivat aika hupaisalla tuulella, kehässä oli kiva esittää parit hypyt ja koikkaloikat, Missi myös pyydysteli matosta  karvapalloja. :) Roki otti tapansa mukaan rauhallisesti kehässä, hän on niin herrasmies ettei sitä viitsi leikkiä huligaania kehässä, toisin kuin siskonsa ;)


Roki sijoittui kolmanneksi ja sai kunniapalkinnon.
Arvostelu: Quality puppy. Masculine, well bodied and proportioned. Developed head. Good pigment. Strong bones. Average but balanced angles. Sound mover.


Kultameren Out Of Blue "Roki"

Missi sijoittui myös kolmanneksi saaden kunniapalkinnon.
Arvostelu: Quality puppy. Feminine and well bodied. Slightly low in legs now. Atractive head and expression. Good pigment, bones and angles. Sound and happy mover.


Kultameren Sweet Miss Blue "Missi"

Lotta jäi tällä kertaa sijoittumatta, mutta sijoitus lienee viides, sillä otettuaan kolme jatkoon tuomari ei enää muita katsonut kuin neljänneksi tullutta ja Lottaa.
Lotan arvostelu: Feminine. Well bodied and proportioned. Balanced head. Good pigment. Good enough angles. Good topline and croup. Open side movement, a bit close behind now.


Kultameren Blue Wonder "Lotta"



14.01.2010
10.1 Helsinki PN

Neljä "sinistä" omistajineen suuntasi kohti Helsingin pentunäyttelyä. Näyttelyyn oli ilmoittautunut 21 kultaista, tuomarina Juha Palosaari.

Ensimmäisenä meidän porukastamme kehään meni Roki (Kultameren Out Of Blue). Roki sijoittui luokassaan kolmanneksi.

Rokin arvostelu: Vahvarunkoinen uros. Hieman kupera kallo. Hyvä kuono-osa. Kaunis kaula ja ylälinja seistessä. Hieman pehmeyttä liikkeissä. Saisi olla voimakkaammin kulmautunut edestä ja takaa, mutta se on kuitenkin tasapainoinen. Liikkuu terveesti, mutta askel saisi olla pidempi. Asettuu kauniisti raajoilleen.


Kultameren Out Of Blue "Roki"


Hetki odoteltiin ja sitten olikin tyttöjen vuoro, luokassa oli 9 koiraa. Kilpailuluokaan valittiin ensin yksi koira ja tämän jälkeen tuomari sanoikin: "Ja te kolme siitä". Jo tässä vaiheessa oli mahtava olo, kaikki meidän kasvatit sijoittuivat!
Tuomari juoksutti koiria ja alkoi vaihdella paikkoja ja taas juostiin. Nella tuli neljänneksi, Lotta toiseksi ja sai kunniapalkinnon ja Missi sijoittui ensimmäiseksi kunniapalkinnon kera.

Nellan arvostelu: Puhdaslinjainen narttumainen pää. Erinomainen ylälinja. Etuosa voisi olla kulmaantuneempi. Hyvä takaosa. Hyvä runko. Liikkeet ok. Esiintyy hienosti.

Lotan arvostelu: Hyvä pään muoto, hyvä kaula ja selkä. Niukat etukulmaukset ja kääntää etukäpäliä ulospäin. Hyvä rungon syvyys ja takaosa sekä luusto. Liikkuu hyvin. Miellyttävä sivukuva.

Ja pakko vielä mainita, että kolmanneksi tullut koira on Helmen siskopuolen, Demin ( Creamline Electra) pentu Creamline Galaxie Girl eli sukulaiset pärjäsivät oikein hienosti ;)

Missi voitti vielä nuorempien pentujen voittajan ja oli lopulta VSP-pentu!

Missin arvostelu: Miellyttävät ääriviivat. Hieman kupera kallo, kuono-osa ok. Kaunis kaula ja selkälinja. Hieman avoi etukulmaus, riittävä takaa. Hyvä runko ja luusto. Hyvä taka-askel. Etuliikkeen tulee tasoittua.

Kultameren Sweet Miss Blue "Missi"

Esitimme vielä kasvattajaryhmän joka oli ROP!
Arvostelu: Hyvän tyyppisiä koiria, joilla hyvät mittasuhteet ja ääriviivat. Hyvät luonteet ja liikkeet.


Lotta, Missi, Roki ja Nella


Päivä oli pitkä, mutta oikein onnistunut. Pentuja alkoi jo väsyttääkin, mutta kaikki tsemppasivat hienosti, olivat niin iloisia ja ihania! Kiitos Johanna&Roki, Tuula&Nella, Tanja ja Kaj&Lotta, Inka ja Jani sekä tietysti Sari :)

Hieno aloitus tälle vuodelle!

10.12.2009
Helsingin pentunäyttely 5.12.

Helsingin pentunäyttelyyn lähtivät Blue-pennuista Roki (K. Out Of Blue) ja Metku-Missi (K. Sweet Miss Blue). Missi matkusti Katrin kanssa perjantaina Sarin ja Bolsu-isin luo junalla. Juna on neidille tullut tutuksi ja matkustaminen sujuu todella hyvin. Monet ovatkin ihmetelleet kuinka näin nuori osaa käyttäytyä niin hyvin. Metkuli ei turhia stressaa, junassa on kiva levätä ja usein saadaan paljon rapsutuksia. :)

Lauantaina pentunäyttelyssä Roki sijoittui luokassaan toiseksi ja sai kunniapalkinnon. Hienoa Roki ja Johanna! Tuomarina toimi Marja Kosonen.

Myös Missi oli luokassaan toinen ja sai kunniapalkinnon. Kiitoksia Inkalle ja Janille Metkun treenauksesta!


Rokin arvostelu: Kauniisti kehittynyt. Oikeat mittasuhteet omaava urospentu. Kaunisilmeinen pää. Tummat silmät, hyvä purenta. Vielä hieman kapea edestä. Ikäisekseen hyvä runko. Saisi olla voimakkaammin kulmautunut edestä ja takaa. Erinomainen karvanlaatu. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Erinomainen luonne.


"Roki" Kultameren Out Of Blue 6kk

Missin arvostelu: Oikean tyyppinen, kauniit mittasuhteet omaava narttupentu. Kaunis ilmeinen pää. Hyvät, tummat silmät, oikea purenta. Ikäisekseen hyvä runko. Riittävä raajaluusto. Hyvän laatuinen karva. Hyvät liikkeet. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Erinomainen luonne.


"Missi" Kultameren Sweet Miss Blue 6kk

17.11.2009
Pentutreffit ja pentunäyttelyitä

 Vietimme 7.11 pentutreffejä. Mukaan pääsivät Indi, Roki, Nella, Lotta ja Missi. Ohjelmassa oli trimmausta, koulutusta, riistaan tutustumista ja tietenkin leikkimistä :) 


Viisi Blue-pentua


Seuraavana päivänä samainen porukka suuntasi Turun pentunäyttelyyn. Pennut olivat ihailtavan reippaita, osasivat hyvin rentoutua kaiken vilinän ja hulinan keskellä ja hännän heiluivat koko ajan.

Pojille ei tällä kertaa tullut sijoituksia. Tuomarina Jarmo Vuorinen.

Indin arvostelu: Oikeat rungon mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Erinomainen kaula.
Etukulmauksia voisi olla hieman enemmän. Hyvä runko ikäisekseen. Hyvä
ylälinja. Oikein kulmautuneet takaraajat. Liikkuu vielä kovin
huolimattomasti edestä. Hyvät sivuliikkeet.


Kultameren Indigo Blue "Indi"

Rokin arvostelu: Oikeat rungon mittasuhteet. Erittäin hyvä pää ja ilme. Kaunis kaula.
Etukulmauksia voisi olla hieman enemmän. Hyvä runko ja ylälinja. Oikein
kulmautuneet takaraajat. Liikkuu vielä huolimattomasti edestä. Hyvät
sivuliikkeet.


Kultameren Out Of Blue "Roki"

Tytöistä Nella sijoittui neljänneksi ja sai kunniapalkinnon. Lotta ja Missi tippuivat aivan viimeisten joukossa.

Nellan arvostelu: Oikeat mittasuhteet. Hieman lyhyt kuono-osa. Erinomainen kaula. Etukulmauksia voisi olla hieman enemmän. Hyvä runko ja ylälinja. Oikein kulmautuneet takaraajat. Liikkuu hyvin edestä ja takaa. Sivuliikkeissä tulisi olla enemmän ulottuvuutta.


Kultameren Blue Fairytale "Nella"

Lotan arvostelu: Oikeat mittasuhteet. Erinomainen pää ja ilme. Hyvä kaula. Etukulmauksia
tulisi olla enemmän. Hyvä runko ja ylälinja. Oikein kulmautuneet takajalat.
Liikkuu vielä hieman huolimattomasti edestä, hyvät sivuliikkeet.


Kultameren Blue Wonder "Lotta"

Missin arvostelu: Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme, erinomainen kaula. Etukulmauksia voisi olla enemmän. Hyvä runko ja ylälinja. Oikein kulmautuneet takaraajat. Liikkuu vielä hieman huolimattomasti edestä, sivuliikkeessä voisi olla hieman enemmän potkua.


Kultameren Sweet Miss Blue "Missi"

Kasvattajaluokkamme tuli toiseksi ja sai kunniapalkinnon: Tyypiltään yhdenmukainen ryhmä. Kaikilla hyvänmuotoiset päät, joillakin voisi kulmauksia olla hieman enemmän. Ikäisekseen erinomaiset rungot ja liikkuvat hyvin.

Kiitos Indi&Anu, Roki& Johanna ja Mika, Nella&Tuula, Lotta&Tanja, Inka ja Jani Missin upeasta hoidosta ja mahtavasta yhteistyöstä, sekä iso kiitos Sarille :)
Toivottavasti keväällä/kesällä päästään uudestaan treffaamaan.


Vasemmalta: Roki, Nella, Missi, Lotta ja Indi


Seuraavana viikonloppuna 15.11 Missi ja Nella lähtivät Helsingin pentunäyttelyyn. Tuomarina toimi Pirkko Konttinen.

Nella tuli neljänneksi, Missi ei sijoittunut suuressa luokassa.

Nellan arvostelu: 5kk. Miellyttävä pää. Etuosa vielä kapea. Hyvä karva. Hyvä luusto.

Missin arvostelu: 5kk. Hyvä pää. Hyvät mittasuhteet. Hyvä karva. Hyvä luusto.

Kiitos taas Tuulalle ja Sarille :)

07.09.2009
Bolivar-isän tuloksia

 Blue-pentujen isä Bolsu, Willowfield's Bolivar, kävi 30.8 Tervakosken KV näyttelyssä pyörähtämässä hyvällä menestyksellä: KÄY ERI1 PU3 VACA VASERT! Hienoa!


Bolsu kävi myös tokoilemassa 5.9 itselleen avoimesta luokasta 174 pistettä, neljännen sijan ja samalla TK2-tittelin!

 
Sari ja Bolivar


Samassa kokeessa Sarin ja Joonaksen Simon (Finngreen Soun O'Success)  oli alokasluokassa saaden 183 pistettä ja ykköstulos :)



Lämpimät onnittelut Bolsulle, Simonille ja omistajille! :)


Sari ja Simon


15.07.2009
Pentujen kuulumisia

Aika on mennyt niin kovin nopeasti, huomenna ensimmäiset pentuset muuttavat uusien perheidensä luo. Vielä kaksi lupaavaa tyttöä etsii omia harrastavia kotejaan, toinen etsii sijoituskotia.

Eilen pennut kävivät pentutestissä Porissa ja tulokset olivat hyvät: kaikki pennut ovat rohkeita ja lupaavia harrastuskoiran alkuja.
Matka Poriin sujui oikein hyvin, pennut nukkuivat häkissä lähes koko matkan. Positiivisena yllätyksenä oli sekin, ettei yksikään pentu tehnyt asioitaan häkkiin. Pennut pääsivät käymään asioillaan perillä Porissa ja omaa testivuoroa odotellessa nukuttiin. Reissuun kului 4,5 tuntia, joten takaisin kotiin päästyä pennuilla olikin aika kova nälkä.

Tänään ollaan taas tutkittu varista, tai siis kannettu. Kaikki pennut ovat innoissaan riistasta ja nappaavat variksen äkkiä suuhunsa.


01.07.2009
Pentujen kuulumisia

 Pennut ovat nyt melkein viisi viikkoisia ja pennut kasvavat ja kehittyvät niin nopeasti, nyt leikitään jo hurjia leikkejä ja juostaan lujaa. 
Aku on aivan hullaantunut pennuista: poika toimii "isinä" ja antaa pentujen purra ja roikkua korvissa ja kiipeillä selässään, ja Aku tykkää. Pentujenkin mielestä Aku on super kiva, jokin iso rötjäke joka tykkää leikkiä ja joka ei ole yhtä tylsä tyyppi kuin äiti. Helmi kun alkaa olla välillä sitä mieltä että pennut ovat tarpeeksi hampaakkaita pärjätäkseen itse, tosin jos jollekin vaaville tulee hätä, on Helmi-mamma heti paikalla ja huolehtimassa että kaikki on kunnossa.
Lahja ei suuremmin ole pennuista välittänyt, makoilee niiden lähellä ja ottaa aurinkoa. Välillä tehdään lähempää tuttavuutta, mutta riehuvat pennut eivät ole Lahjan mieleen, nukkuessa ne on paljon kivempia.

Aku leikittämässä pentuja


Olemme saaneet evirasta kahden pennun kuolinsyyt: pojalla oli aivokalvon tulehdus ja tytöllä vasemmalla puolella sydäntä ahtauma eli kyseessä on kehityshäiriö joka onneksi ei ole perinnöllinen. 

18.06.2009
Pentujen kuulumisia

Perjantaina 12.6 menetimme täysin yllättäen pienen violetin nartun. Pentu oli kasvanut muita hitaammin, mutta oli ollut virkeä ja kävelykin sujui jo hienosti. Mitään oireita pennulla ei ilmennyt, mutta aavistelimme että sydämessä oli jotain vikaa, siihen viittasivat hidas kasvu sekä äkillinen kuolema. Tämäkin pentu lähetettiin Eviraan ja tulos oli mitä arvelimmekin: vasemmalla puolella sydäntä oli ahtauma. Tämä on synnynnäistä, mutta ei perinnöllistä. Eviran eläinlääkärin mukaan, joka avasi kummatkin pennut,  narttupennun ja viikkoa aiemmin kuolleen uroksen kuolemat eivät liity mitenkään toisiinsa, eikä kummankaan pennun hyväksi olisi voinut tehdä mitään.
Nyt pikkuisen tytön on hyvä olla veljensä kanssa, enkelikoirina.


Kultameren Blue Whisper




Onneksi muut pennut kasvavat ja voivat hyvin: nyt pennut leikkivät innokkaasti ja tänään maistellaan ensimmäistä kertaa kiinteää ruokaa. Pennut saivat viime viikolla ensimmäisen matolääkkeensä, tuntui maistuvan yllättävän hyvin.

Helposti ei kasvatustyömme ole siis alkanut, vastoinkäymisiä on tullut paljon, paljon enemmän kuin moni muu joutuu näin alkumetreillä kokemaan. Toisaalta ajatellen, pohjalta on hyvä ponnistaa ylöspäin ja tämäkin on monella tapaa lisännyt kokemusta, ei aina niin iloista, mutta kuitenkin.

10.06.2009
Uutiset

Viime viikolla pentulaatikossa tuli vietettyä murheellisia hetkiä. Perjantaina 5.6 kultainen uros pentu menehtyi. Lähetimme pennun Eviraan tutkittavaksi: mikä sai pennun kunnon romahtamaan niin nopeasti? Tänään saimme alustavan tuloksen, jonka mukaan pentu oli saanut bakteerin aiheuttaman  tulehduksen mikä oli mennyt aivoihin asti. Mitään pennun hyväksi ei olisi voinut tehdä. Muuten pentu oli täysin normaali. Virallinen lausunto tulee 2-4 viikon kuluttua.

Muut pennut ja Helmi voivat oikein hyvin, silmät ovat aukeamassa ja pikkuiset opettelevat kävelemään.  Nyt keskitymme näihin seitsemään ihanaan palleroon ja toivomme että kaikki sujuu hyvin.

22.01.2009
Uutiset

Helmi ja Aku kävivät 20.1. silmätarkastuksessa ja molempien silmät todettiin terveiksi. Näin ollen Helmelle on suunnitteilla pentuja kesäksi, lisätietoja hieman myöhemmin.


















06.09.2008
Misse-kissa kevät 1992 -5.9.2008

Jo 16,5-vuotias kissamme Misse oli alkanut syksyn aikana mennä huonoon kuntoon. Misse joi paljon, mutta laihtui hyvin nopeaan. Olimme jo muutama vuosi sitten päättäneet, ettei Misseä enää nukuteta tutkimuksia varten sillä viime kerrallakin herääminen kesti hyvin pitkään. Misse lähti viimeiselle matkalleen eläinlääkäriin, jossa todettiin että munuaiset eivät enää toimi kunnolla ja näin ollen Misse nukkuu nyt ikiunta, ilman kipuja. Ikävä on kova, mutta näin on Missen kannalta parempi, olisi ollut itsekästä yrittää pitkittää sen elämää. 

Kiitos eläinlääkäri Paulalle Missen hyvästä hoidosta aina viimeiseen asti!



Misse
kevät 1992 - 5.9.2008


Misse maaliskuussa 2008

14.07.2008
Yksivuotissynttärit ja häät

Viime viikon aikana olemme juhlineet oikein kunnolla, sen mitä kiireiltä olemme ehtineet.

Aku täytti viime torstaina vuoden ja poika sai uuden ison pehmolelun, jota myös tytöt - erityisesti Helmi - halusivat retuuttaa ja kanniskella.


Akun mielestä synttärisankarille paras paikka on Hanna-äidin sylissä.

Lauantaina vietettiin Katrin ja Juhan häitä ja tytöt pääsivät paikalle poseeraamaan, Helmen katse kohdistui linssin sijaan merelle ja taivaalla liiteleviin lokkeihin.

Katrin sukunimi on nyt Lehtonen ja asuinpaikka Tampere, ainakin toistaiseksi kennelin osoite säilyy Raumalla.

06.07.2008
Agirotu 2008

Tänään suuntasimme lyhyen matkan päähän, Teivon raviratakeskukseen, agirotutapahtumaan. Olimme juuri sopivaan aikaan paikalla, sillä Lahja tuurasi Golden Farao in Harem -joukkueen Decyä ja Decy teki oman suorituksensa Lahjan tilalla Golden Queen & Jesters -joukkueessa. Lahjalla oli mukava vire päällä, hieman pientä viirotusta, mutta kuunteli ihan hyvin läpi radan. Ongelmaksi tuli lähinnä se, että Katrin ääni petti jo hieman ennen puoltaväliä ja loppu mentiinkin kähisten ja puhisten. Joukkueiden sijoitukset eivät olleet päätä huimaavia, Sari saa tarkentaa olivatko ne 49./70. ja 63./70. ? Mutta pääasia että kaikki nauttivat mukavasta ja vaihtelevasäisestä päivästä!

Helmi oli mukana varakoirana, ja onneksemme tyttö ei joutunut radalle. Helmen mielestä tämä oli täysi vääryys, mutta kivaa taisi Hempallakin olla pyöriessä ja kerätessä hellyyden osoituksia ihmisiltä.

Pari tuntia saimme pyöriä kisa-alueella ja moikkailla tuttuja, kunnes tuli pukukilpailun aika. Lahjahan oli kuningatar, joten pinkki viitta ja kruunu päälle sekä narrit mukaan. Pukukilpailun lähtöä ei oltu suunniteltu kovinkaan hyvin, mutta viimein sitä päästiin marssimaan tuomaristonkin eteen. Tänä vuonna voiton veivät "sekarotuiset vanhukset", nuorin taisi olla 9-vuotias?

Eiköhän sitä taas ensivuonna ;)

Kuva-020

29.06.2008
Alkukesän kuulumisia

Lahja ja Helmi ovat päässeet pitkästä aikaa treenaamaan agilityä, Lahjalla taukoa olikin kertynyt jo lähes puolitoista vuotta. Treeneissä on huomannut, että koirat vielä osaavat, ohjaajasta ei sitten ihan samaa voikaan sanoa. Helmi kiitää pikajunan lailla, hieman huolimattomasti kun taas Lahja tekee tarkkaa työtä, mutta vauhti ei ole vielä ihan samaa luokkaa kuin ennen mammalomaa. Muutamat epäviralliset kisat on takana ja huomaa kuinka koiratkin ovat edistyneet. Erityisen hienon suorituksen Lahja teki Laitilassa 25.6. vaikka hylly radasta tulikin, kun renkaasta ei menty Katrin suureksi yllätykseksi ollenkaan läpi. Ilman hylkäystä Lahja olisi suorittanut radan 5 virhepisteellä ja ihanneaikakin olisi alittunut reilusti, mutta mitä sitä jossittelemaan. Radan loppu oli erityisen vaikea maxikoirille, sillä tilaa ei todellakaan ollut paljon ja kulmat olivat jyrkkiä. Harmillisesti tuosta radasta ei ole videota.

Lahja lähtee 6.7 edustamaan kultaisia agirotuun. Mitään ihmeellisen hyvää suoritusta emme odota, sillä treenikertoja on ollut kuitenkin alta kymmenen. Helmi tulee mukaan pelleilemään, varakoiraksi siis, jota toivon mukaan ei tarvita, sillä varsinkin alastulokontaktit, rengas ja keinu ovat niin hakusessa…

 

Syksyllä olisi tarkoitus muutamassa näyttelyssä pyörähtää, tosin tällä hetkellä tytöillä on hyvä turkki ja Akulla vain muutama hassu karva, joten katsotaan tilanteen mukaan minne milloin mennään.

Kahden viikon aikana Katrin sukunimi vaihtuu sormusten lisääntyessä ja Lahja sekä Helmi muuttavat virallisesti Tampereelle. Uuden osoitteen laitamme kuitenkin vasta kun asuntoasiat ovat varmistuneet.

 


18.05.2008
Match Showssa Laitilassa 18.5.2008

Vaikka aamu oli sateisen harmaa, päätimme lähteä Helmen ja Akun kanssa mätsäriin Laitilaan, sillä nyt ei olla paljon kehissä pyöritty koko kevään aikana. Löysimme paikalle heti ja aikaa olikin runsaasti ennen kehien alkua. Ensin Helmi pääsi aikuisten kehään ja Juha esitti samaan aikaan Akua pentukehässä ilman nameja, siitä huolimatta pojat menivät hienosti! Katrihan hoiti sitten sen "virallisemman" osuuden ja Juha pääsi onnekseen livistämään ja huolehtimaan tavaroista ja koiruuksista.

Aku esiintyi mallikkaasti, vaikkei kehissä olla pitkiin aikoihin oltu. Punainen nauha tuli ja tuomari piti herrasta niin paljon että Aku nappasi vielä toisen sijan! Ei hullummin, varsinkaan kun edellinen kehäkokemus ei ehkä ollut paras mahdollinen.. Mutta se ei tätä poikaa pidättele!

Helmi sai vastaansa sileäkarvaisennoutajan ja pari olikin niin tasainen, että tuomari antoi nauhat liikkeiden perusteella, Helmellä liikkeet olivat hieman ahtaat joten tuloksena oli sininen nauha. Sinisten kehässä Helmi sitten päätti ravata tyylikkäämmin ja liiteli aina voittajan paikalle! BIS-kehää saatiin hetki odotella, mutta Helmi suoriutui sielläkin hyvin ja sijoittui Best In Show III.

Kotiin siis lähdettiin hienojen ja vieläpä käytännöllisten palkintojen kera. Kiitokset vielä järjestäjille, olitte tehneet hyvää työtä!


Helmi palkintojensa kanssa, Aku pakoili mediaa ylemmässä kuvassa ja piiloutui Helmen taakse

24.03.2008
Kokemäen pentunäyttely 22.3.2008

Alkuviikosta Akulta irtosi vasemman etujalan kynsi kokonaan, ilmeisesti juoksuleikit olivat liiankin kovia. Akua tämä ei tuntunut vaivaavan yhtään ellei suoraan kynnen kohdalle mennyt koskettelemaan. Eläinlääkäriltä tuli neuvoiksi putsata tassua ja pitää suojattuna pari päivää. Hän ei nähnyt estettä olla menemättä näyttelyyn sillä Aku ei tuntunut tassuaan arastelevan, todellisuudessa näin ei sitten ollutkaan.

Lähdimme Kokemäelle pienellä varauksella, mutta perillä Aku oli reippaan oloinen ja ennen kehää sujuivat juoksutukset ja muut oikein mallikkaasti. Kehään mennessä Aku oli nätisti ja tuomari sai katsoa hyvin hampaat, kokeilla kaulan, kunnes tultiin jalkoihin... Aku haukahti ja istui alas eli varmastikin ilmoitti että vieraiden ei sovi tulla liian kovakouraisesti hänen kipeää tassuaan sorkkimaan. Tutkimisen jälkeen Aku ei enää keskittynytkään esiintymiseen ja oli kuin toinen koira.

Esko Nummijärven arvostelu:
Rotutyypiltään erittäin hyvä, hieman epäluuloisesti esiintyvä, kapea uros. Erittäin kaunismuotoinen pää, hyvä selkä, rintakehä voisi olla kehittyneempi. Hyvät raajat, rittävät kulmaukset, häntä nousee juostessa pystyyn. Luonne voisi olla varmempi, vaatii kehätottumusta, jonka vuoksi ei saa KP:ta.

Tuomari siis piti Akua lupaavana, mutta kehäkäytös ei ollut riittävää, mikä onkin tässä tilanteessa aivan ymmärrett??vää. Eihän tuomari voinut asiaa tietää, että tassu on kipeä, hyvä kun itsekään asiaa tiesimme.  Normaalisti niin reippaana ja iloisena esiintyvä Aku olikin nyt aivan toista, syystäkin.

 

Aku pitää nyt näyttelytaukoa, poika saa kehittyä rauhassa. Ja alkaahan kahden viikon kuluttua taipparitreenit, joihin Aku pääsee Helmen kanssa. Keväällä siis ei ole enää näyttelyitä tiedossa, kesälläkin vain muutama. Tämä vuosi jää siis hiljaiseksi näyttelyiden osalta.

19.03.2008
Åbo Åpen Show 9.3.2008

Kävimme kaikkien kolmen koiran kanssa Turussa jo perinteiseksi muodostuneessa näyttelyssä.

Ensimmäisenä kehään meni Aku, jota kiinnosti kylläkin enemmän viereisessä kehässä Helmen suoritus; kiitokset Hannalle Helmen esittämisestä alkukehässä. Aku sai kuitenkin ihan hyvän arvostelun ja sijoittui viidenneksi.

"Kaunis pää. Hyvä pigmentti. Hieno kaula. Vahva selkä. Hieman lyhyt, laskeva lantio, josta johtuen aavistuksen korkea häntä liikkeessä. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvärunkoinen, hyvä rintakehä. Tasapainoinen luusto. Liikkuu hyvin."

Helmi pyörähti isossa 17 nartun noviisiluokassa talvibikineissään. Yllätyimme positiivisesti, kun Helmi sijoittui viidenneksi.

"Hyvä pää. Hyvä kaula. Toivoisin paremmat kulmaukset eteen, hyvät takaa. Hyvä selkä ja lantio. Hyvä rintakehä. Hyvä luusto ja tassut. Turkki ei ole parhaassa kunnossa tänään. Liikkuu hyvällä askelpituudella, hieman ahtaasti takaa ja nostaa häntänsä ylös liikkeessä. Mukava luonne. Hyvin esitetty."

Lahja oli oikein innokkaalla tuulella päästessään pitkästä aikaa kehään ja into säilyi koko esiintymisen ajan. Sijoitusta ei tällä kertaa tullut, mutta kisaajiakin oli kymmenen.

"Hyvä pää ja ilme. Toivoisin paremmat kulmaukset eteen, hyvät takaa. Hyvä selkä. Hyvä lantio. Tarpeeksi pitkä kaula. Hyvä runko ja turkki. Liikkuu hyvällä askelpituudella sivulta, mutta aavistuksen ahtaasti takaa. Hyvä luonne. Hyvin esitetty."

02.03.2008
Helsingin pentunäyttely 2.3.08

Nyt Aku pääsi "virallisempaan" kehään, 7-9kk ikäisten pentujen luokkaan. Luokkaan oli ilmoittautunut peräti 12 urosta, joten kilpailijoita oli paljon. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja Aku sai nukkua omassa "hotellissaan" ennen kehää ja olikin mukavan pirteänä. Seisominen sujui mukavasti, tosin liukas lattia ei ollut esiintymisen kannalta paras mahdollinen. Juoksemiset sujuivat hyvin, parit pomput piti tietysti ottaa ja näyttää että tästä me tykätään! :) Kilpailuluokassa Aku poimittiin heti jatkoon ja neljän parhaan joukossa juostiin pari kierrosta ja seisoskeltiin, kunnes tuomari vaihdatti paikkoja ja Aku sijoittui neljänneksi, saaden kunnia palkinnon ;) Hieno poitsu!

 

Akuhan on vielä nuori, joten massa tulee sitten aikanaan, sen ei ole niin kiire. Arvostelu oli silti hienoa luettavaa:

Sopusuhtainen, miellyttäväilmeinen uros. Oikeanmallinen pää, kaunis ilme. Hyvä kaula. Tässä kehitysvaiheessa vielä hyvin kapea rinta. Hyvä runko ja kulmaukset. Liikkuu iloisesti. Miellyttävä luonne.

25.02.2008
Aku Teivon Match Showssa 23.2.08

Aku pääsi harjoittelemaan kehässä käyttäytymistä Teivon raviradan totohallissa järjestettyyn mätsäriin. Paikalla oli paljon koiria ja kaikki saivat myös lyhytmuotoisen arvostelun paperilla. Aku esiintyi pienessä kehässä suhteellisen hyvin, liikkuminen oli hieman hankalaa ja tuloksena sininen nauha. Pitkän pitkän odottelun jälkeen kaikki sinisen nauhan saaneet pennut menivät kehään ja Aku poimittiin heti jatkoon. Viiden parhaan joukossa oleminen oli jo itsessään iso voitto, mutta Aku päätti että pistetään parastaan! Tuomari sijoitti Akun pentujen voittajaksi ja matka jatkui sinisten Best In Show kisaan. Siinä välissä Aku otti pienet nokoset ja isoon kehään päästessään oli taas oma hurmaava itsensä ;) Pudotuspelien ja monien juoksutuskierrosten jälkeen jäljellä oli enää Aku ja kiinanharjakoira. Taputusten saattelemana Aku julistettiin voittajaksi!

 

Arvostelu: Erinomainen yleisvaikutelma. Erinomainen kehäkäytös. Erinomainen luonne ja turkin kunto. Liikkuu hyvin. Hieno sukupuolileima, upea turkki tulossa.

 

 

 

Aku lähettää erityissuuret kiitokset Ralf-iskän kotijoukoille, jotka tulivat kannustamaan pikkumiehen voittoon ja näyttämään kuvia ruotsinsukulaisista :) unohtamatta tuliaisia, kiedottuna punakeltaiseen nauhan.

P.S. Kirsi, pidetään se lahjan rusettinauhan väri mielessä ;)

 

18.12.2007
Joulukuun kuulumisia

Kävimme Tampereen ryhmänäyttelyssä 6.12. Marja Talvitien arvosteltavana. Kehässä ei kauaa oltu, kierros ympäri ja hetki seisottiin ja sinistä nauhaa käteen tällä arvostelulla:
"Häntäänsä pystyssä kantava, kovin löysä ja hieman lyhyellä taka-askeleella liikkuva tyttö. Otsapenger voisi olla hieman selvempi. Hyvä karva. Liikkuu edestä kovin levottomasti. Hyvä luonne."

Samassa näyttelyssä oli Helmen velipuoli Felix (Karvin Hemingway), joka voitti junioriluokan, oli paras uros ja vielä ROP,RYP1 ja lopulta hienosti Best In Show! Onnea Sari ja Felix! Valitettavasti me emme olleet hienoa hetkeä katselemassa, vaan hurautimme oman kehämme jälkeen kotiin lämpeämään. :) (Kuva Mari S.)

Myös Helmen siskopuoli Sara (Kokiksen Georgina) kävi käyttöluokassa saaden EH:n ja ollen luokkansa kolmas. Hienoa Mari, Antti ja Sara.

Vuosi alkaa olla "pulkassa", vaikka lunta ei vielä näy. Helmi tosin nauttii kuraisista ojista ja mutaleikeistä, kun Lahja taas mielummin pysyttelisi siistinä, tai ainakin haluaa hyvin pian lämpimään suihkuun ;)

 

 

Aku5kkPikku-Aku ei ole enää ihan niin pieni, vaan iso miehenalku. Aku on rakastunut hiustenkuivaajaan ja kun se hyrähtää päälle, on aivan varmaa että jaloissa vinkuu Aku "mäkin haluan lämmintä ilmaa mahaan" - ilmeellään. :) Myös meidän Misse-kissa on osoittautunut aivan yli-ihanaksi otukseksi. Akua pitääkin hillitä kun hän haluaisi keväällä 17-vuotta täyttävälle kissaherralle antaa pusuja, ja noh.. Painoeroa on reilut 20kg.


 

 

 

 

 

 

 

Nyt odotellaan lunta, missä voi sitten vetää oikein kunnon lumiralleja ja ehkäpä joulupukki tuo koirille lahjoja, jos ovat vielä viikon verran kiltisti ;)

Toivotamme nyt oikein hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2008!

 

23.09.2007
Alkusyksyn kuulumisia

Helmi kävi 8.-9.9. kahdessa näyttelyssä Tampereella sekä Äetsässä.

Tampere, tuomarina Paavo Mattila:
"Kaunis nuori narttu. Hyvä ilmeikäs pää. Kaunis kaula. Hyvä runko ja takaosa. Niukasti kulmautunut edestä. Hyvä ylälinja ja karvapeite, joka ei parhaimmillaan tänään. Korkea häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne. Esitetään hyvin."
Tulos EH.

Äetsä, tuomarina Esko Nummijärvi:
"Rotutyyppi hyvä. Lyhyt runko. Kapea narttu. Kevytkuonoinen pää. Hyvä selkä. Pysty häntä. Lyhyt rintakehä. Karvapeite saisi olla tuuheampi. Liikkuu hyvin. Esitetään hyvin"
Tulos H.

Tänään (23.9.) Helmi ja Lahja kävivät mätsärissä Raumalla. Lahja sai sinisen, eikä sijoittunut, vaikka esiintyi hyvin pirteästi vasta äitiyslomalta palattuaan, pitihän sitä nyt tuulettua ;) Helmi helmeili itsensä punaisten kolmanneksi yli neljästäkymmenestä isosta koirasta.

21.07.2007
Summer Golden Show Vehmaa 18.7.2007

Vietimme erittäin mukavan päivän Vehmaalla tavaten tuttuja ja pyörähtäen itsekin kehässä. Helmi osallistui maiden luokkaan (yli 15kk ei ERI/SA). Luokassa oli kahdeksan koiraa, joista Helmi sijoittui toiseksi. Tuomarina Kerstin Eklund, Ruotsi.

Tuomari kehui suullisesti upeaa "pakkausta" seistessä, mutta liikkeessä voisi hieman rauhoittua ;)

"Feminiininen narttu erittäin hyvällä tyypillä, hyvin muotoutunut pää. Mukava kaulankiinnitys. Hieman lyhyt ristiselkä. Tarpeeksi kulmautunut edestä. Hyvinkehittynyt rintakehä. Vahva, hyvin kulmautunut. Hyvä turkki. Liikkuu hyvällä draivilla, mutta käyttää lantiota liikkeessä. Hyvin esitetty."

Helmi osallistui myös isänsä Pluton (Multi MVA Karvin Rainman) jälkeläisluokkaan, joka oli Best in show.

Pluton jälkeläisluokka
Karvin Rainman (vas.), Creamline Electra, Creamline Eternal Flame, Karvin Hemingway ja Kermakolan Helmi.
Onnea Sari ja Pluto!

Pluton jälkeläisluokka
Päivä oli tuulinen, kuten kuvasta näkyy :)

Lahjan isä Svedu (Fin-MVA Dewmist Supersonic) käväisi myös näyttelyssä ja oli Best in show. Onnea Carina, Jari ja Svedu.

Tämän uutisen kuvien copyright (c) Hanna P.

10.07.2007
Kultameren ensimmäinen pentu syntyi

Sekä Lahja että "Aku"-poika voivat hyvin.

Aku10072007

24.05.2007
Helmen ensimmäinen match show tänä vuonna oli odotettua menestyksekkäämpi

Helmen ensimmäinen match show tänä vuonna oli odotettua menestyksekkäämpi... Olimme Rauman eläinsuojeluyhdistyksen (RESY, www.resy.fi ) järjestämässä mätsärissä 17.5.  Helmi voitti punaiset aikuiset ja oli viimein Best In Show II.

09.05.2007
Lahja on astutettu Ralfilla, pentujen odotetaan syntyvän viikolla 28.

Katso yhdistelmä Pennut-sivulta.

03.04.2007
Lahja 3v. Paljon Onnea!
25.03.2007
Tampere KV: Eivind Mjaerum, Norja
Helmi sai erittäin hyvän

Arvostelu: "Erittäin hyvä tyyppi. Tyylikäs narttu, jolla hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula. Normaalisti kulmautunut. Hyvä rintakehä. Riittävä luusto. Hieman luisu lantio ja kantaa häntää hieman ylhäällä liikkeessä. Liikkuu hyvällä askeleella. Niukassa turkissa."

20.02.2007
Saimme enemmän kuin hyviä uutisia kennelliitosta!
Helmen lonkat ovat A/A ja kyynärätkin 0/0. Ihanaa todeta että molemmat koiramme ovat parasta A-luokkaa, virallisestikin ;)
05.02.2007
Helmi kävi silmäpeilauksissa ja silmät todettiin terveiksi
27.01.2007
Turku KV, tuomarina Göran Bodegård
Helmi sai EH:n ja oli lopulta hienosti JUK2! Arvostelu oli oikein hyvä, vain liikkeessä etutassut hieman viipottivat ulkokierteisesti. Tästä on hyvä jatkaa!
08.10.2006
Noormarkku, Match Show
Antero osallistui Lahjan kanssa Lapsi & Koira kisaan ja he todella yllättivät! Anteron ja Lahjan yhteistyö toimi moitteettomasti ja he tulivat ensimmäisiksi jättäen taakseen kahdeksan muuta hyvää, nuorta esittäjää! Vau! Eivät nämä vanhemmat esittäjät meinanneet uskoa mitä tapahtui! :D Helmi sijoittui sinisten aikuisten kehässä 4.
17.09.2006
Köyliö, Paavo Mattila
Helmi EH ja JUK2, Lahja EH. Mukana oli myös hoitokoira Eddy, joka kävi kahden vuoden näyttelytauon jälkeen kehässä, hienosti EH AVK3.
09.09.2006
Rauma, Agility kisat
Lahjan ensimmäiset viralliset kisat koittivat. Lahja toimi upeasti, vaikka perus ja hyppyradalta tulikin HYL, mutta täysin ohjaajan ohjausvirheestä. Tästä on hienoa jatkaa! Muuten kun hyppyratakin olisi ollut nolla, nyt kun vielä itse oppisi. :D
09.08.2006
Kokemäki, Match Show
Helmi viimeistä kertaa pennuissa, hienosti sinisten 2!!! Lahja oli isoissa aikuisissa, sai punaisen ja lopulta voitti suuren luokan ja oli BIS-5!!!
03.08.2006
Rauma, Mölliagilityt
Lahjan kanssa vietimme jälleen oikein mukavan kisapäivän. Ihanneajan alitimme juuri ja juuri 31,17/32 ja virhepisteitä tuli 5 mutta kuitenkin sijoitumme 2. yli kymmenestä Maxi koirasta.
23.07.2006
Vehmaa, Irene Ellström (Ruotsi)
Lahja Mid Limit (ERI muttei SERTiä)luokassa 5. Helmi juniori luokassa 5.
18.06.2006
Forssan KR, Alenca Cerne (Slovenia)
Lahja Avoinluokka ERI ja Helmi ensimmäistä kertaa juniori luokassa juuri 9kk iässä EH JUK4